Sanoituksia / Lyrics / Texte
Marko Haavisto & Poutahaukat Vol. 1 (1997)


ROSA-MARIAN UNILAULU

Rosa-Maria nukkuu leveellä vuoteellaan,
Rosa-Maria nukkuu omassa huoneessaan.
On tehnyt pitkän illan, nyt on viimein saanut uinahtaa
ei enää vastaanota, vaan syvään uneen sukeltaa.

Rosa-Maria nukkuu leveellä vuoteellaan,
Rosa-Maria nukkuu omassa huoneessaan.
Laittoi oven lukkoon, verho ikkunaa jo koristaa.
Sitten kaatui sänkyyn, on vaatteet lattialla hajallaan.

Huoneen punainen kattolamppu on jäänyt palamaan,
luoden sadunomaista tunnelmaa.
Postiluukusta aamun lehti taas tippuu ajallaan,
Maria nukkuu kissa vatsallaan.

Rosa-Maria nukkuu, nukkuu ja hymyilee.
Rosa-Maria nukkuu, unessa leijailee.
Pöydällä päiväkirja tietää salaisista haaveistaan.
On viikon ansionsa taas piilottanut kaapin taa.

Huoneen punainen kattolamppu on jäänyt palamaan,
luoden sadunomaista tunnelmaa.
Seinän takana kauppapuodit jo aukoo oviaan,
Maria nukkuu kissa vatsallaan.

Rosa-Maria nukkuu. Rosa-Maria nukkuu.
Rosa-Maria nukkuu. Rosa-Maria nukkuu.


TUMMA MERI

Tumman meren rantaan hiivin, kun ei kukaan nää,
kaiken jätän santaan, en edes tahdo yrittää.
Mä hiivin tumman meren rantaan, valheellisen unelman
annan mua kantaa, pinnan alle sukellan.

Aallot vettä heittää, vaahto silmät sokaisee,
alleen minut peittää, suola suussa kirvelee.
Aallot alleen minut peittää, arjen iestä irtaannun.
Tumman veden virtaan ajattomaan unohdun.

Tuulee, mutta tuulkoon! Kuka tuulta estää vois!
Hetken meri kiehuu, tuuli uupuu, kääntyy pois.

Tumman meren rantaan hän saapuu seisomaan,
jälleen huolta kantaa, tutkii vettä katseellaan.
Hän musta jälleen huolta kantaa, aallot yöhön hajoaa.
Yltyy tuuli rantaan, hänen hiukset sekoittaa.

Mä koen kaiken kauniin, näen kammottavat näyt.
Synkän hetken jälkeen ilma värejä on täys.
Ja yhä aallot mua kantaa, kauemmaksi ajaudun
kunnes tumman meren rantaan aamun koissa paiskaudun.

Tuulee, mutta tuulkoon! Kuka tuulta kieltää vois!
Hetken meri kiehuu, tuuli uupuu, kääntyy pois.

Tuulee, mutta tuulkoon! Kuka tuulta kieltää vois!
Hetken meri kiehuu, tuuli uupuu, kääntyy pois.


KARAMELLIKUU

Aa-a-aa, aa-a-aa, miltä tuntuu?
Aa-a-aa, aa-a-aa, miltä tuntuu?

Sisko valvoo ja pyörii pedissään.
Se yhä edelleen käy läpi mietteitään.
On toistaiseksi haaveet jäähtyneet
ei vähään aikaan luota uudelleen.

Aa-a-aa, aa-a-aa, miltä tuntuu?
Aa-a-aa, aa-a-aa, mitä tuntuu?

Oven alta valo loistaa pimeään,
isä keittiössä syyttää itseään.
Kun katto meinaa päälle romahtaa,
ei eräpäivään ehdi ajallaan.

Hoi Karamellikuu! Tänä yönä ikkunan taakse tuu!
Oi Karamellikuu, ei meitä pelastaa voi enää mikään muu.

Tyypit telkkarissa, jotka yhtenään
haukkuu toisiansa ja kehuu itseään.
Niin kovin kaukaa varmaan leijailee
nää vaivat, jotka meillä vallitsee.

Voi, ihmispolot muovikasseineen!
Nämä pahvitalot lapsikatraineen!
Kuule meitä kuu toiveiden,
jos jokaiselle pieni makeinen?

Hoi Karamellikuu! Tänä yönä ikkunan taakse tuu!
Hei Karamellikuu, ei meitä pelastaa voi enää mikään muu.

Aa-a-aa, aa-a-aa, miltä tuntuu?
Aa-a-aa, aa-a-aa, miltä tuntuu?
Aa-a-aa, aa-a-aa, miltä tuntuu?
Aa-a-aa, aa-a-aa, miltä tuntuu?


MOOTTORIPYÖRÄTYTTÖ

Pitkät hiukset olkapäilleen tuulen mukaan laskeutuu,
kun tottuneesti suuren pyörän satulaan hän asettuu.
Jos katse voisi tappaa – no, tuskin tahtoisi mua tappaa,
mutta se kaiken kyllä kertoo, on mun enää turha mitään oottaa.

Hän ratsastaa pois auringonlaskuun.
Hän ratsastaa pois auringonlaskuun.

Hän rohkeampi aina ollut on kuin minä olen koskaan.
Hän osaa pitää oman pään, ei sorru muiden roskaan.
Ja hän kaiken sulle antaa, kun osaat kaiken hälle antaa.
Mut jos tingit sanoistasi, hän heti kohta luotas karkaa.

Hän ratsastaa pois auringonlaskuun.
Hän ratsastaa pois auringonlaskuun.

Ja mun täytyy totutella jälleen yksin asumaan.
Mun täytyy opetella kaikki yksin hoitamaan.
Ja mun täytyy mennä kotiin, vaikkei kukaan oota kotiin,
en jäädä näihin pöytiin mä saa
jos pois hän ratsastaa auringonlaskuun.

Tuskin kukaan pyytää liikaa, pyytäessään totuuden.
Kai kaikelle se vankin perusta on sana toisen ihmisen.
Ja jos siihen ei voi luottaa, mihin voisi enää luottaa
hän osaa pitää oman päänsä ja alas valtatietä puottaa.

Hän ratsastaa pois auringonlaskuun.
Hän ratsastaa pois auringonlaskuun.


LÄMMINTÄ KESÄÄ

Aurinko paistaa laiturille,
on kesäilma suloinen.
Heitetään koukut lainehille,
vietetään päivää onkien.

Ja tuuli nukkuu kaislikossa,
on siitä puhti tänään pois.
Katsellaan veden kimallusta,
kuin järvi kultaa täynnä ois.

Ja vastapäisellä rannalla hullu meille huutelee.
Se tuolla vihreellä saarella kuninkaana hallitsee.
On hyvä elää, lämmintä kesää toivotaan.

Se sattu runsas vuosi sitten;
äijä häipyi veneineen.
Se souti tummaa vettä pitkin,
yökalaan hukku vieheineen.

Ne kyllä naaras koko järven,
ne tutki rannat tarkalleen.
Se meni yli niiden järjen,
kai äijä soutaa edelleen.

Ja vastapäisellä rannalla hullu meille huutelee.
Se tuolla vihreellä saarella kuninkaan hallitsee.
On hyvä elää, lämmintä kesää toivotaan.

Ei tänne maantien ääni kanna,
ei tänne ventovieras nää.
Tää paikka puhtaan taivaan alla
nousee metsää vihreää.

Aurinko paistaa laiturille,
on kesäilma suloinen.
Heitetään koukut lainehille,
vietetään päivää onkien.


KUUN MAISEMA

Älä anna silmies loiston sammua.
Älä anna silmies loiston sammua.
Suo niiden valon mua kotiin pimeässä ohjata.

Anna laulusi soida, anna naurusi raikua.
Anna laulusi soida, anna naurusi raikua.
Suo niiden pimeissä kanjoneissakin kaikua.

En meille maalaa kuun maisemaa,
niin kolkkoa, niin haikeaa.

Älä anna kauniiden huultesi vaieta.
Älä anna kauniiden huultesi vaieta.
Vaan yhä uudelleen mut niillä henkiin puhalla.

Anna ajatukses kulkee, anna mielesi virrata.
Anna ajatukses kulkee, anna mielesi virrata.
En ikävin kahlein sua tahdo vangita.

En meille maalaa kuun maisemaa,
niin kolkkoa, niin haikeaa.

Älä anna silmies loiston sammua...

En meille maalaa kuun maisemaa,
niin kolkkoa, niin haikeaa.


KITTILÄ

Keskellä hankien, paukkuvan pakkasen,
alastoman ja karun maan,
vierestä latojen, harvojen talojen,
naamat jäisinä kuljetaan.

Kittilä! Kylmä ja uninen, sinut kiroan mielessäin.
Kittilä! Pakkasen sininen, ootan kyytiä eteenpäin.

Mulla on krapula, hirveä rahapula.
Eikä kiinnosta ollenkaan
humppia soitella kun joku muutama
pari vaivautuu joraamaan.

Kittilä! Orpo ja avuton täällä keskellä ei mitään.
Kittilä ja tiistai iloton mua kynsissään pitää.

"Paljonko kello", portieeri kerro,
"onko yökerho missä päin?"
Kalja ja viski, ei ku tuplaviski.
Menköön tää ilta vielä näin.

Kittilä! Vieras ja pimeä, eikö voisi ees yrittää?
Kittilä! Miksi huutelen nimeäs, niin kuin huutaisin ystävää.


LADY LAULAA BLUESIN

Kaupungin ykköspaikka on auki jo,
taksitulva täyttää sen aukion.
Vaurautta huokuu miestenpuvut uudet,
naiset koristeltuja kuin joulukuuset.

Minä tulin tänne yksinäni,
kun ei tullut ystäväni.
Hän kaiken sanoi ja laski luurin
nyt tulin kuulemaan kun Lady laulaa bluesin.

Tanssisali loistaa, peilipallot säihkyy,
on piripintaan lasit, hieman yli läikkyy.
Kiiltonahkakengät lattialla kulkee,
niin itsevarmoin jaloin; askeleensa tuntee.

Minä nurkassa yksinäni
tuijotan drinkkiäni.
Suotta pihamaalla häntä ulos huusin
nyt tahdon kuulla vain kun Lady laulaa bluesin.

On Lady tullut tänne pitkän kiertueen jälkeen,
viipyy vain illan ja toisaalle lähtee.
Liikahtavat verhot, kohta show jo alkaa,
lavan edusta on täynnä juhlakansaa.

Minä pöydässä yksinäni,
istun puiden mietteitäni.
Tää tilanne on mulle outo ja uus
Oi, Lady lohduta mua, Lady laula blues!

Oi, Lady lohduta mua, Lady laula blues!


TUHANNEN KAIPUUN MAA

Yötuuli jäinen käy, taivaalla aavenäyt
kehäänsä leijailee, menneestä huokailee.
Maa oudon hiljainen, seutu kuun kaltainen,
ajasta jäänyt on, hylätty, tarpeeton.

Yöhönsä painuu taas tuhannen kaipuun maa.

Ja se maa on petettyjen maa,
menneen onnen tuhkaa tulvillaan.
Uida jokea ennen kajakki sai,
nyt on jäljellä legenda vain.

Saapuivat vaunuillaan, huijaten valheillaan
ja sijasta kullan sai mies valkoista hiekkaa vain.
Ahneus ja vallan tie tahtonsa voittoon vie,
toisin on kyynelten, rukousten hartaiden.

Yöhönsä painuu taas jumalten hautausmaa.

Ja se maa on petettyjen maa,
menneen onnen tuhkaa tulvillaan.
Uida jokea ennen kajakki sai,
nyt on jäljellä legenda vain.


PIMEÄN RANNALLA

Jo kesä väistää syyskuuta
ja päivät iltaan lyhenee.
Pian syystuulten hyinen luuta
kaupunkiamme lakaisee.

On vielä aikaa olla, on vielä viinii.
Yhä kesän tuoksu jostain leijailee.

Pimeän rantaan kuljetaan,
puistoissa aamuun istutaan.
Pimeän rantaan kahdestaan
tähtiä tullaan katsomaan.

Niin paljon aina jotain muuta,
ei aika riittäis milloinkaan.
Nyt tyttö heitä joka puuha,
myöhemmin ehtii nukkumaan.

Ei näitä loputtomiin, ei kestä kauaa,
kun hopeapilvet tänne purjehtii.

Pimeän rantaan kuljetaan,
puistoissa aamuun istutaan.
Pimeän rantaan kahdestaan
tähtiä tullaan katsomaan.


AIKAPOIKA

Minä lystin vuoksi syntynyt maailmaan oon,
olen uskottu onneni huomaan.
Hauskuutta itselleni hakemaan
ja toisillekin tuomaan.
Hauskuutta itselleni hakemaan
ja toisillekin tuomaan.

Tässä on polo, joka jalkasin ei käy
eikä huonoilla rattahilla,
vaan komiasti kulkee kuin kuvernööri
benssiinihevosilla.
Vaan komiasti kulkee kuin kuvernööri
benssiinihevosilla.

Minä hyvä olen korttia pelaamaan,
hyvä laulamaan ja juomaan.
Ja hyvä olen tyttöjä riiaamaan,
vaikka en kotia tuomaan.
Ja hyvä olen tyttöjä riiaamaan,
vaikka en kotia tuomaan.

Älä sinä vanha mun äitini sure
minun hurjia kulkujani,
vaan anna minun pelata ja anna minun juoda
ja laulella laulujani.
Vaan anna minun pelata ja anna minun juoda
ja laulella laulujani.

Sillä nämähän mä lauluni rikkaruohoist
ja ohdakkeista kitken,
ennen kuin mä maailman katkerata maljaa
tyhjäpäissäni itken.
Ennen kuin mä maailman katkerata maljaa
tyhjäpäissäni itken.


PIENI KUKKA

Tuo se tänne, minä ostan
sinun viimeisen kukkasen.
On jo myöhä, voisit mennä,
äitis valvoo sua oottaen.

Tuo se tänne, minä ostan
sinun viimeisen kukkasen.
Uni painaa silmäkulmaa,
kulje tietäsi varoen.

Oo-ou-oo-o-u-ou, Oi, tätä elämää!
Oo-ou-oo-o-u-ou, se saa mut elämään!

Tuo se tänne, minä ostan
sinun viimeisen kukkasen.
Tuo jo tänne, takkutukka.
Väistä polkuja murheiden.

Oo-ou-oo-o-u-ou, Oi tätä elämää!
Oo-ou-oo-o-u-ou, saa meidät elämään!

Kuuma ilta, Delhi kiehuu,
autot kulkevat ulvoen.
Pienten lasten uniaika,
levonhetki mun kukkasen.