JÄÄ ( MUN LUO )

Älä lähde pois, älä lähde pois.
Olis turhaa lähteä pois ja alusta alkaa taas.
Me tää hoidetaan, me tää hoidetaan;
kaikki kuntoon laitetaan ja eteenpäin jatketaan.
Oi kultani, kuinka kutsuu maa –
voin kannsasi mennä minne vaan.

Jää mun luokse, jää!
Paljon tuon jos jäät.

Älä juokse pois, älä juokse pois.
Olis helppoa juosta pois; liika helppoa luovuttaa.
Tuol’ on kulkijaa, tuol’ on kulkijaa;
halvan onnen onkijaa,; helpon sydämen ostajaa.
Vain laulussa löytyy onnenmaa;
laulu kauaa ei kestä milloinkaan.

Jää…

Miksi mennä pois? Miksi juosta pois?
Maailma ei muuksi tuu; eikö huonompi yksin ois?
Sua tarvitsen! Sua tarvitsen!
Ilman oon kuin huuto vain eessä satojen kuurojen.
Niin toisemme kuin jo tunnetaan;
se ei hetkessä synny, usko vaan.

Ja jää muon luokse, jää!
Paljon tuon jos jäät.

TÄYDELLINEN MAAILMA

Oi, kuinka täydellinen maailma,
kypsin hedelmä kai Herran puutarhassa.
Muuten niin täydellinen maailma,
muuten, lukuun ottamatta minua.

Yksinäinen matkamies miksi yössä valittaa,
maailma on valmis jo, voinko pyytää parempaa?
Vuodenajat vaihtuvat ja silloin puhaltaa.
Iltaan päivät vaihtuvat, mutta aina ajallaan.

Oi, kuinka täydellinen maailma...

Työnnyn, kuljen eteenpäin, sua koetan tavoittaa.
Kohta mietin, mihin jäit, enkä tunne maisemaa.
Jotain kädet hätäiset kiireessä hamuaa,
ei mitään edes sinnepäin, mitä sydän haluaa.

Ja tässä kaiken keskellä; kaaos alkuaineiden,
täydellistä tunnetta jahtaan hapuillen
huuhdon vanhaa ikävää tai hyppään huomisiin
ja niin ei aikaa juuri jää tän päivän tuomisiin.

Oi, kuinka täydellinen maailma,
kypsin hedelmä kai Herran puutarhassa.
Muuten niin täydellinen maailma,
muuten lukuun ottamatta mua ja mun suruja.

LANDOLAN KYYNELEET

Toiset voi itkeä kaljansa ääressä,
toisille syli lohdun suo.
Oon kumpaakin koittanut ja jälleen huomannut,
suru on jäänyt mun luo.

Savu kun hälvenee ja muut on lähteneet,
murheelle muuta tiedä en;
ainoa lohtuni, lääke ja rohtoni
on vanha kuuskielinen.

Sen seurassa istun mä hitaasti seestyvän yön.

Landolan kyyneleet vuolaina virtailee,
Landolan kyyneleet putsaa sisintäin hiljalleen.

On vaikea puhella omista tunteista,
niin vähän sanotuksi saa.
Kuinka vain pistelee, mieluummin huokaisee
ja kaipuun pois piilottaa.

Teille voin esittää, olla ja selittää
kuin samantekevää tää ois.
Mut omassa huoneessa jäyhästä luonteesta
jotain taas ilmoille soi.

Se tuntee mun mietteet, se aavistaa lauluni syyn.

Landolan kyyneleet vuolaina virtailee,
Landolan kyyneleet putsaa sisintäin hiljalleen.

Landolan kyyneleet vuolaina virtailee,
Landolan kyyneleet putsaa sisintäin hiljalleen.

TUULI

Tuuli, hei älä katso noin.
Tuuli, tiedät, en jäädä voi.
Tuuli, mun täytyy mennä pois.

Se sinun miehes jos meistä tietää sais,
niin se tehdä vois melkein mitä vain.
Muuten ei piittaa, oot silti hänen vielä.
Tuuli, mun täytyy mennä taas!

Tuuli, mut saatat eteiseen.
Tuuli, ja siitä yksin meen.
Tuuli, näin kaiken vuokses teen.

Ei suunnitella näin oikein mitään voi
vain joku päivä ja puhelin taas soi.
Tää on niin julmaa, mutta ei oo vaihtoehtoo,
Tuuli, me jossain nähdään taas.

Tuuletat huoneen ja vaihdat lakanaa.
Jos pokka kestää, jos maltat odottaa;
kuin sadun prinssi sut vielä talteen hoidan
Tuuli, en silloin juokse pois.

Tuuli! Tuuli!

ENSIMMÄINEN KESÄ

Hiekkaista tietä, laidunmaan laitaa
käyn rokkikengissäin.
Hiekkaista tietä, aamuyön aikaan,
seurailen mietteissäin.
Tuolla jossakin varmaan on ranta,
missä kasvoja huuhtoa voin.
Sydän vielä on kaikesta arka,
uutta laulua kuitenkin soi.

Hiljainen henki niityltä kuiskaa,
luo tuulta toiveillein.
Hiljainen henki, kaiken se muistaa,
vaan kanna kaunoja ei.
Tuolla eessäpäin varmaan on ranta,
jossa hetkeksi istua voin.
Liekö ollut mun punainen lanka
vai pelkkä sattuma tänne kun toi.

Tää on ensimmäinen kesä viiteentoista vuoteen,
kun tunnen tuoksut kuin tuoksut vain tuntea voi.
Ensimmäinen kesä viiteentoista vuoteen,
kun koen kaiken taas kuin joskus lapsena koin.

En edes mieti, sen kummempi oisin
kuin oli eilenkään.
Ne tuhlatut päivät ei menis toisin,
vaihtais en hetkeäkään.
Olen kaikkien olleiden summa,
tämä hetki on hiekkainen tie.
Ja vaikka tie on vieraan tumma,
niin se viileään rantaan mua vie.

Tää on ensimmäinen kesä viiteentoista vuoteen,
kun tunnen tuoksut kuin tuoksut vain tuntea voi.
Ensimmäinen kesä viiteentoista vuoteen,
kun koen kaiken taas kuin joskus lapsena koin.

TULE VAAN ( COME ON IN )

Nyt palaa jos rakkaus on sun ainoa syy,
jos sydämes neuvoo sua niin.
Jos et etsi vain mun suojaa, yhtä lohduttajaa
tule vaan, tule vaan.

Jos kaiken sait kokoon, elit eilisen pois,
jos kaunatta voit aloittaa.
Jos mahdun taas sun uniin, jos oon toivottu mies
tule vaan, tule vaan.

Olen kaivannut kauan sinun lähteesi luo,
sitä muualta löydä mä en.
Jos nyt yhä meihin uskot, silloin sydämein saat
tule vaan, tule vaan!

Kaiken tyhjyyttä tuolloin kun menit luotani pois,
tuskin jaksaisin uudelleenkaan.
Jos nyt lupaat, ettet lähde, kaiken kanssas mä jaan
tule vaan, tule vaan.

MYRSKYN KESKELLÄ

Myrskyn keskellä seison yksin,
tuulen pauhussa äänesi soi.
Ikävä kalvaa, tuska raastaa,
kun en luonasi olla voi.

Taipuu metsän puut, sade kasvit hakkaa,
nielen suolaiset kyyneleet.
Myrskyn keskellä seison yksin,
kesä sut mennessään luotani vei.

Muistot kaivaa toukokuun;
kevät lämmin, meidän rakkaus
kukkaan puhjennut.
Meni kesä-, meni heinäkuu,
ajan onnellisen turmeli tulo elokuun.

Myrskyn keskellä seison yksin,
tuulen pauhussa äänesi soi.
Ikävä kalvaa, tuska raastaa,
kun en luonasi olla voi.

KAIKKI JOTAIN PAASAA ( EVERYBODY’S TALKIN’ )

Kaikki mulle jotain paasaa,
en tajua sanaakaan,
vain mieleni kaiut kuulla voin.

Tunnen kuinka ne tuijottaa,
en tunnista kasvojaan,
vain puhuvat varjot nähdä voin.

Missä aurinko iltaan loistaa, läpi sateenkin,
missä ilmasto istuu mun kuteisiin
Sinne maailmanrantaa kuljen,
tuuli huokailkoon,
se lailla lämpimän myrskyn saapukoon!

HYVIEN ENKELEITTEN MAA

On elämä tuskaa toisinaan,
sen vaivat ja kiire uuvuttaa.
Ja eilisen synnit vanhene ei,
vaan kannoilla seuraa yksin tein.

On pettymystä, on ikävää
ja lopulta aina on yksinään
hän lupasi jäädä, vaan jäänyt ei,
tuo kuuluisa ”toinen” pois hänet vei.

Mutta surun myös suurimman,
senkin toivon kaivoon hukutan.
Murheen sydäntä viiltävän,
lohdun peitsellä pois hätistän.
Siihen luotan, mua odottaa
yhä hyvien enkeleitten maa.

Oon virheitä tehnyt, oon katunut
ja virheeni kohta taas uusinut,
mut’ jokainen kerta sulle luvatessain,
aina oon ollut yhtä tosissain.

Se sinusta huokuu, peittele et,
oot pettynyt minuun, vaan uskothan sen;
muuttaisin kaiken, oisin täydellinen,
ellen oisi vain ihminen.

Mutta surun myös suurimman,
senkin toivon kaivoon hukutan.
Murheen sydäntä viiltävän,
lohdun peitsellä pois hätistän.
Siihen luotan, mua odottaa
yhä hyvien enkeleitten maa.

OTAN SEN SIELTÄ MISTÄ SAAN ( I’LL FIND IT WHERE I CAN )

Neljä juotua päivää
jälleen pistää miettimään,
onko missään järjen häivää,
kuulunko tänne ensinkään?

Sinä nousit aamujunaan,
kyytiin kunnon ihmisten.
Jos mua huolisi ei kukaan,
sut vielä huolii jokainen.

Etsin intohimon tulta,
lahjaa luojan antamaa
Ja jos en löydä sitä sulta,
otan sen sieltä mistä saan.

Jos kohtaan neidon yksinäisen,
tuskin kieltäytyä voin.
Vaan palaan kotiin teeskennellen
sua yhä vielä jumaloin!

Ja mitä tulee omatuntoon,
voi, meitä Herra varjelkoon!
Se kaikki kunniakses tulkoon,
mitä sulta saanut oon…

Etsin intohimon tulta,
lahjaa luojan antamaa
Ja jos en löydä sitä sulta,
otan sen sieltä mistä saan.

Etsin intohimon tulta...

KYLMÄÄ VETTÄ

Matkaa nyt taitan alla keltaisen kuun,
hankeen mun sydämeni jäi.
Alhaalla sylkee virran vaahtoinen suu
laineitaan kaupungilta päin.

Tuulee, näin tuullut ole aiemmin ei.
Tällainen yö on mulle ensimmäinen.

Kylmää, mä kylmää vettä niskaan sain,
liikaa kun juovuin onnestain.
Yön selkään jouduin, kouriin routaisen maan,
se kerrasta turhat luulot vei.
Kaupungin suuntaan kengät nyt kuljettaa,
tuon kummempaa määränpäätä ei.

Tuulee ja lumentulo aluillaan on.
Valkoisen peiton taivas puistoon heittää.

Kylmää, mä kylmää vettä niskaan sain,
liikaa kun juovuin onnestain.

Kuin kulkukoira alla keltaisen kuun,
kuljen, en perääntyä voi.
Vaan kenties jo loppuun oli kaluttu luu,
kenties on syykin mennä pois
tuuleen ja juosta öisen kaupungin taa,
jossain mua tilaisuus, lie toinen oottaa.

Kylmää, jääkylmää vettä niskaan sain,
liikaa kun juovuin onnestain.

Kylmää, jääkylmää vettä niskaan sain,
liikaa kun juovuin onnestain.

MIKSI SOITAT ( VIELÄ UUDESTAAN? )

Kuulla sain, oot raiteillasi taas.
Heille kerroit: ”On kaikki kohdallaan!”
Täällä tietää kai joka ikinen,
olen syypää, ansainnut sua en.
No, hyvä vain jos jaksat eteenpäin,
on huoli susta painanut sisintäin.

Yhä yhtä ihmettelen vaan,
miks mulle soitat vielä uudestaan?

Jonkun löysit, sait valon pimeään,
sen kaikki ties, vaan ei tienneet nimeään.
Ja kun se häipyi, ei mennyt aikaakaan,
kun joku toinen jo sua saapui hoivaamaan.
En tule tiellesi, vaikka tahtoisin,
pysyn poissa, se kuinka sattuiskin.

Yhä yhtä ihmettelen vaan,
miks mulle soitat aina uudestaan?

Myrsky laantuu, pilvet hajoaa,
tuulen lyömät jaloillaan on taas.
Kevät saapuu kuin aina ennenkin,
sade huuhtoo tän pikkukaupungin.
Kai mulle vaikeinta on unohtaa,
antaa olla ja mennä menojaan.

Yhä yhtä toivoisin nyt vaan,
hei, älä soita enää uudestaan.
Hei, ethän soita enää uudestaan.